Joulukuisena lauantaina Genevessä ei tarvitse shoppailla yksin. Jouluruuhka on melkoinen, koska lauantai on monelle ainoa päivä, jolloin oikeasti ehtii ostoksille.
Maanantaista keskiviikkoon kaupat sulkevat ovensa kello 19. Kun työpaikoilta poistutaan yleisesti viiden-kuuden maissa, jää alkuviikolla tehokasta shoppailuaikaa hyvin niukasti. Torstaisin hieman helpottaa, kun kaupat saavat olla auki yhdeksään asti. Tosin vain tavaratalot ja isoimmat ostoskeskukset hyödyntävät tämän mahdollisuuden kokonaan, ja useimmat ruokakaupat venyttävät aukioloaikojaan vain puolella tunnilla.
Perjantaisin viikonloppuun valmistautuville on annettu myös pieni jatkoaika, kun ostosaikaa on puoli kahdeksaan. Lauantairuuhka kaupoissa kestää kello 18:aan asti, ja sunnuntaisin Geneven keskustassa pääsee nauttimaan leppoisasta shoppailuvapaan pyhäpäivän tunnelmasta autioituneilla kaduilla.
Useissa Geneven kaupoissa on siis neljä erilaista aukioloaikaa viikon aikana, paikallisen lainsäädännön takia. Sveitsissä kantonit päättävät itse kauppojen aukioloaikojen säännöksistä, ja käytäntöjen kirjo maan 26 kantonissa on melkoinen. Ainoa yhteinen nimittäjä koko Sveitsissä on pyhäpäivien tiukka sääntely. Vapaimpien aukioloaikojen kantoneissakaan ei sunnuntaisin shoppailla kuin neljä kertaa vuodessa.
Vuonna 2010 geneveläiset äänestivät oman kantoninsa kauppojen aukioloaikojen pidentämisestä. Esityksen mukaan kaupat olisivat voineet olla auki arkisin iltakahdeksaan asti ja lauantaisin seitsemään. Kansalaiset olivat ilmeisesti sen verran mieltyneet kassajonoihin iltaisin kuuden ja seitsemän välillä, ettei noin radikaali esitys mennyt läpi.
Vajaa kolme vuotta sitten Sveitsin hallitus ryhtyi valmistelemaan aukioloaikojen yhdenmukaistamista koko maassa. Ehdotetut sallitut aukioloajat olivat samat kuin Geneven aiemmassa äänestyksessä, eli arkisin iltakahdeksaan ja lauantaisin seitsemään. Viime kesänä parlamentin ylähuone kuitenkin kaatoi tämän kantonien suvereniteettia uhanneen lakiesityksen selvin lukemin.
Marraskuussa 2016 geneveläiset saivat jälleen sanoa mielipiteensä aukioloajoista ääniuurnilla. Nyt keskityttiin pelkästään sunnuntaiden aukioloihin, mutta jottei tämä periaatteessa yksinkertainen asia menisi liian helpoksi, äänestäjien piti ottaa kantaa kolmeen eri kysymykseen samasta aiheesta.
Ensimmäinen esitys, ”Älkää koskeko meidän sunnuntaihimme”, ajoi ehdotonta sunnuntaiaukiolojen kieltoa. Esitys liittyi Sveitsissä aiemmin tehtyyn lakimuutokseen, jossa annettiin mahdollisuus pitää kauppoja auki sunnuntaisin 15 kilometrin säteellä valtakunnan rajasta, mikäli aukiolon tarkoitus on palvella kansainvälistä matkailua. Genevessä mikään kauppa ei ole tätä myönnytystä vielä yrittänyt hyödyntää, ja moinen vapaamielisyys haluttiin siis nyt torjua kansanäänestyksellä.
Tälle esitykselle tehtailtiin samaan äänestykseen vastaesitys, jossa esitettiin aukiolojen sallimista – korkeintaan kello 17:ään asti – kolmena sunnuntaina vuodessa. Varmuuden vuoksi samassa äänestyksessä kysyttiin vielä, että jos molemmat sunnuntaiaukioloihin liittyvät esitykset menisivät läpi, kumman vaihtoehdon kannalla äänestäjä siinä tapauksessa olisi.
Kaiken tämän selittämiseen äänestäjille tarvittiin marraskuun äänestysesitteessä 14 sivua.
Vastaesitys vei voiton, eli ensi vuonna Genevessä saatetaan päästä shoppailemaan kolmena sunnuntaina. Tiedossa on kuitenkin vielä neuvotteluja työehdoista ja palkkauksesta työnantajien ja ammatiliittojen välillä, eikä onnistunut lopputulos ole mitenkään varmaa.
Suurin syy aukioloaikojen vapauttamisen vaikeudelle tuntuu olevan huoli kauppojen työntekijöistä. Eräs ammattiliiton edustaja turvautui perinteisiin kielikuviin vaatiessaan äänestystuloksen selvittyä, että uudistusta ei saa toteuttaa repimällä se työntekijöiden selkänahasta. Hän muistutti myös, että 47 prosenttia äänestäneistä kannatti sunnuntaiaukiolojen totaalikieltoa.
Kovaa vääntöä on siis tiedossa kolmen sunnuntain takia. Sitä odotellessa on syytä hyödyntää vielä joulunajan poikkeussäännöt: jouluviikon tiistaina kaupat saavat olla auki iltakymmeneen asti, ja tapaninpäivänäkin pääsee ostoksille.
Mika Jouhki
Viimeisimmät kommentit